sunnuntai 31. elokuuta 2014

Miksi haluan kosmetologiksi?

Olen 20v. kosmetologiopiskelija Tampereelta Annalan suunnalta. Valmistuin aikoinaan Hämeenlinnassa leipuri-kondiittoriksi, mutta töitä ei juurikaan ollut tarjolla. Aikanaan kun oli valinnan aika - mikä minusta tulee isona- tiesin jo haluavani kouluttautua kosmetologiksi. Silloin ei ollut mahdollisuutta. :) Siispä minusta tuli pullatyttö. Nyt työskentelen Tampereella kahvila/pikaruoka ravintolassa ja yritän kovaa vauhtia päästä elämässä eteenpäin, sitä kohti mitä olen halunnut jo pitkään. 

Kosmetologinammatti on tuntunut omalta jo kauan, potku siihen suuntaan oli Oriflamen myyntikonsulttina aloittaminen. Uskon vakaasti, että tämä on tulevaisuuden ammattini. On mukavaa antaa ihmisille aikaa itselleen, omaan hyvinvointiin, rentoutumiseen ja mielen tyhjentämiseen tässä kiireisessä elämässä. :) 

Siispä kohti uutta elämää! :D